Rauhaniemen ratsutila
Myyntihevoset
| Tervetuloa! |
|
Wallstreet-horses-nimikkeen alla toimii erilaista ratsastukseen ja ratsukasvatukseen liittyvää toimintaa ja henkilö nimen takana olen minä eli Kristina "Krisse" Niemelä. Olen naimisissa oleva kolmen pienen lapsen (Cecilia eli Sissi, s. 2006 ja Antonia, s. 2007, Patricia, s. 2011) äiti ja koulutukseltani valtiotieteiden maisteri (Helsingin Yliopisto, kansantaloustieteen laitos, 2006), I-tason ratsastuksenopettaja (Ypäjä 1998), SRL:n II-tason kouluratsastusvalmentaja (2010), III-tason koulutuomari ja kiinteistönvälittäjä LKV (2006). Tällä hetkellä toimin yrittäjänä ja yrityksenäni on Tmi Kristina Niemelä. Tarkempaa tietoa taustoistani löytyy historiaa-sivulta. Viimeisimpiä saavutuksiani kilpailuissa on Pyhä-Yrjö-luokan toinen sija 5.6.2011 tuloksella 62,8%, vaativa B-luokan voitto kansallisissa kilpailuissa Takkulassa 29.8.2010 ja aluemestaruuspronssi 11.9.2010, kaikki hevosella Mahno. Lisäksi muita mainitsemisen arvoisia tuloksia mm. Otto 74% helposta A:sta ja voitto Salon aluekilpailuissa syyskuussa 2010 sekä aluetasolla vaativan B:n voitto lokakuussa 2010. Olemme muuttaneet elokuun 2011 lopussa Pusulaan, jonne perustimme ikiomalle tilallemme ratsutilan. Tilalla jatkuu hevoskasvatus ja opetustoiminta, samoin kuin hevoskauppa. Mahdollisesti myös vuokraan muutamaa karsinapaikkaa, mikäli tilaa riittää. Tilallamme on valmistunut täyspitkä ratsastuskenttä sekä hyvät maastot. Myös oman hevosen kanssa voi osallistua valmennuksiini, joko meillä täällä kotitilalla tai voin ajaa valmennettavan luo (katso lisää valmennus-sivulta). Ratsastuskoulutoimintaa talliltamme löytyy ponitalutuksista vaativien liikkeiden harjoitteluun kisahevosillani.
Wallstreet-nimi juontaa juurensa jo vuodesta 1995, jolloin SJL myönsi minulle marsuille kasvattajanimen Wallstreet's. Vuonna 2006 syntyi ensimmäinen oma hevoskasvatti, jolle oli luontevaa ottaa sama kasvattajanimi käyttöön. Tällä hetkellä Wallstreet-hevosia on olemassa kuusia ja seuraavia varsoja odotan syntyviksi nyt kesällä 2012. Pääasiassa Wallstreet-kasvatuksen tuloksena syntyy FWB-hevosia, mutta kesällä 2010 syntyi myös ensimmäinen suomenhevosvarsa, Pörssi-Jäpä ja vuonna 2011 sen puoliveli Pörssi-Nasdaq.
|


