Wallstreet Brilliant

alt

 

"Pikku-Brille" päätti syntyä hieman etuajassa, pari viikkoa ennen laskettua aikaa ja juuri rankkaa kisapäivää edeltävänä yönä 5.6.2011. Emätamma Feja oli niin väsynyt varsomiseen, että tarvitsi apua. Feja oli makuulla sen verran lähellä seinää ja kulmaa, että varsa ei mahtunut tulemaan kokonaan ulos omin avuin, koska oli selällään ja vähän huonossa asennossa päästäkseen ulos saati sitten myöhemmin ylös. Avustin sitä saamaan jalat ulos tammasta ja sen jälkeen se pääsikin jo rintansa päälle ja alkoi hengittämään paremmin. Jouduin myös hieromaan sen kuivaksi, koska tamma ei jaksanut nousta vielä yli tuntiin sen jälkeen, kun varsa oli jo ulkona. Tämän kaiken seurauksena Brillestä on tullut erittäin ihmisystävällinen ja todella rohkea. Ensimmäisen kerran se sai riimun päähänsä vuorokauden ikäisenä niin, että oli makuullaan, eikä edes kokenut tarpeelliseksi nousta ylös. Onneksi tammakin alkoi varsomisesta toipua ja pääsi jaloilleen ja kaikki on mennyt sen jälkeen aivan normaaliin tapaan.

 

Pikku-Brillen isä on minulla kautena 2010 kisattavana ollut trakehner-ori Briliantas, joten tämä varsa on ensimmäinen ei-kantakirjakelpoinen Wallstreet-varsa. Aluksi ajattelin myydä sen, mutta sen hienon luonteen takia ajattelin kuitenkin vielä katsoa mitä siitä tulee. Nähtävästi sen väri tulee olemaan isänsä tapaan täysin yksivärinen musta.