Vekun Tuuli

kuva: Veronika Viljamaa

sukupuoli: tamma
rotu: suomenhevonen
väri: punarautias, läsi
syntynyt: 30.6.1991
syntymämaa: Suomi
kasvattaja: Satu Elopelto & Heidi Puustinen
omistaja: Kristina Niemelä

 

Vekun Tuuli eli Vaavi tuli meille marraskuussa 2008. Se on tehnyt elämänsä aikana melko menestyksekkään juoksijauran ja sen lisäksi liudan varsoja. Sitä oli ratsastettu jonkin verran ennen meille tuloaan, mutta lähinnä maastossa. Ajattelin ensin Vaavin tulon jälkeen, että siitä tulee lapsille mukana ratsu, koska se on tallissa hyvin kiltti ja helppo käsitellä, mutta ratsastaessa se osoittautui oikeaksi kuumakalleksi. Kevään 2009 aikana Vaavi on kuitenkin edistynyt ratsuna huimaa vauhtia ja kun se oppi myös laukkaamaan, rakastui se siihen aivan valtavasti. Sillä on näinkin vahvan ravitaustan omaavaksi hevoseksi hyvä ja kolmitahtinen laukka ja nyt Vaavi on jo oppinut nostamaan laukan myös käynnistä. Sille on myös hyvin helppoa liikkua peräänannossa ja samoin väistöt Vaavi oppi todella nopeasti. Vaaville on jo kevään ja kesän aikana löytynyt melkoinen fanikerho. Vaikka se onkin kuuma ja joskus ei suostu esim. kävelemään, on sen yritteliäs luonne ja eteenpäinpyrkimys monen mielestä ihanaa. Vaavi ei ole aivan helppo ratsastaa kuumuutensa takia, mutta yllättän hyvin on kuitenkin sujunut vähän vähemmänkin ratsastaneiden kanssa tunneilla. Päätyönään Vaavi tekee opetustunneilla töitä.

Kesällä 2009 Vaavi on astutettu Hilton Jäpällä, jonka jälkeen jatkossakin Vaavin olisi tarkoitus tuottaa hyviä varsoja myös ratsulinjalle ravuritaustastaan huolimatta.