Kasvatus

Wallstreet-horses tuottaa sekä FWB-hevosia että myös suomenhevosia ratsusuunnalle. FWB-hevosten kantatammana on toiminut kolme varsaa varsonut belgialainen puoliverinen Nele van't Schardauw, joka on jättänyt tammat Wallstreet Ravenna (2006, i. Ravallo) ja Wallstreet Fernetta (2008, i. Fernet) sekä Wallstreet Red Velvet (i. Pin rock's Black Velvet). Kesällä 2009 varsoi Lantti eli Koskenkukan Adelante (i. Paco Rabanne) orivarsan Wallstreet Stargazer oriista Sternkönig sekä vuonna 2010 tällä hetkellä lupaavimman varsani Wallstreet Brown Velvet (i Pin Rock's Black Velvet).

Periaatteena kasvatuksessa on kasvattaa mahdollisimman hyvää laatua olevia FWB-hevosia sillä tarkoituksella, että parhaat jäävät itselle kilpailukäyttöön, ja pääasiassa syntyneet varsat ylipäänsä on tarkoitus jättää kotiin kasvamaan. Ne, joista ei näytä tulevan laadultaan vähintään kansallisen vaativan tason kouluhevosta, jäävät opetushevosiksi. Haluan pitää hevoset mahdollisimman pitkälle kotona, jotta näen mitä niistä koulutuksella saa aikaan, minne ne riittävät ja millaista mitäkin sukulinja jättää nimenomaan omilla tammoillani. En varsinaisesti kasvata varsoja myyntiin ja esim. kaksi ensimmäistä varsaa, jotka sattuivat vielä olemaan tammoja, eivät ole tulossa myyntiin koskaan. Ensimmäinen oma kasvattini Wallstreet Ravenna pääsi keväällä 2009 Kyvyt Esiin-finaaliin askellajihevosena, mutta valitettavasti loukkaantui hieman ennen finaalia, eikä päässyt osallistumaan itse finaaliin.

 

Vuonna 2010 syntyi myös ensimmäinen Pörssi-hevonen, eli suomenhevosvarsa. Silloin syntynyt varsa on nimeltään Pörssi-Jäpä ja se on orista Hilton Jäpä, jolla olen itse kilpaillut kansallista koulua helppo A-tasolla asti, saaden useita sijoituksia. Ori on saavuttanut myös este-SM-kultaa suomenhevosissa vuonna 2009 Salla Varentin kanssa. Vuonna 2011 syntyi tälle orille puoliveli samasta emästä, isänä tällä kertaa oma orini Nakkula (i. Nascar). Suunnitelmissa on astuttaa edellisten emätamma vielä kerran ja uudelleen orilla Nakkula.

 

Syntyneet varsat:

2011:

Wallstreet Brilliant, ori, isä Briliantas (trakehner)

Pörssi-Nasdaq, ori, isä Nakkula

 

2010:

Wallstreet Brown Velvet, ori, isä: Pin Rock's Black Velvet. Maitovarsana oli paras maitovarsa Ypäjän näyttelyssä elokuussa, sekä paras orimaitovarsa Hannover-yhdistyksen järjestämässä näyttelyssä syyskuussa Ypäjällä. Yksivuotiaana oli kasvattajapäivien paras orivarsa  ja sai 1-palkinnon ja 40 pistettä (ravista arvosanan 9).

Pörssi-Jäpä, ori, isä: Hilton Jäpä. Sai näyttelyssä vuonna 2011 palkinnon III+.

Wallstreet Red Velvet, tamma, isä: Pin Rock's Black Velvet. Palkittiin kasvattajapäivillä vuonna 2011 toisella palkinnolla.

 

2009:

Wallstreet Stargazer, ori, isä: Sternkönig. Palkittiin 1-vuotiaana Hippoksen näyttelyssä ykköspalkinnolla.

 

2008:

Wallstreet Fernetta, tamma, isä: Fernet. Palkittiin 1-vuotiaana kasvattajapäivillä kakkospalkinnolla, 37pistettä, kaksivuotiaana Hippoksen näyttelyissä kakkospalkinnolla, 36 pistettä. Kolmevuotiaana kasvattajapäivillä tuomareiden mielestä tyyppi yms oli huonontunut, mutta liikkeet parantuneet siten, että pisteet olivat vain yhteensä 34p, mutta sekä ravista että käynnistä tuli numero 8.

 

2006:

Wallstreet Ravenna, tamma, isä: Ravallo. Palkittiin sekä 2 että 3-vuotiaana kasvattajapäivillä II-palkinnolla. Kolmevuotiaana pääsi Kyvyt-esiin finaaliin (sai karsinnoissa ravista 8,5, käynnistä 8, laukasta 7,9 ja yleisvaikutelmasta ja luonteesta 8,5). Ikävä kyllä loukkaantui ennen finaalia, joten ei päässyt näyttäytymään Ulf Möllerille. Alkanut kilpailemaan 5-vuotiaana aluetasolla.

 

Vuonna 2011 on astutettu seuraavat tammat:

Piccolina (i. Pic Junior) orilla Don Laurie

Wallstreet Fernetta (i. Fernet), orilla Don Laurie

Koskenkukan Adelante (i. Paco Rabanne) orilla Carismo II