Hoviaarre

hoviaarre_IMG_3618

sukupuoli: ori
rotu: suomenhevonen
väri: tummanrautias, tähti, kuonopiirto
syntynyt: 17.7.1997
syntymämaa: Suomi
kasvattaja: Pertti Kunttu
omistaja: Susanna Lehtonen

Hoviaarre eli Arska tuli minulle ratsutettavaksi marraskuussa 2008 ja oli vielä silloin aikamoisen villi tapaus. Se kävi välissä ennen Ypäjän suomenhevosten oripäiviä 19.1.2009 opiskelemassa suurta maailmaa ja estehyppelyä Ypäjällä ja on koko talven aikana rauhoittunut ja edistynyt huimasti. Arska kantakirjattiin kyseisessä tilaisuudessa ja näin meillä on siis tallissa kantakirjaori. Arskaa voi tiedustella siitokseen myös omistajalta Susanna Lehtoselta.

Arska on erittäin lupaava, herkkä ja miellyttävä ori ratsastaa. Sillä on vielä hieman vaikeuksia keskittyä vieraassa paikassa jännittämättä ja laukan kanssa on vielä työstämistä, mutta Arska on kuitenkin jo saanut sijoituksen kanssani mm. kansallisesta suomenhevosten luokasta helppo B:3 yli 64% tuloksella. Olemme startanneet myös kansallisella tasolla jo helppoa A:ta, mutta vielä laukan kanssa löytyy tekemistä sillä tasolla. Arska on myös jonkin verran käytössä ratsastuskoulutunneilla. Itse pidän Arskaa lahjakkaimpana suomenhevosena, jota tällä hetkellä ratsutan, vaikka onkin vielä jonkin verran raaka. Tulevaisuus näyttää mitä tästä herkästä ja miellyttäväst orista oikein vielä tuleekaan!

 

hoviaarre_IMG_3594