Rauhaniemen ratsutila
Myyntihevoset
| Historia |
|
Omia hevosia minulla on tällä hetkellä 18. Ikävä kyllä hevosista se rakkain ja tärkein, Donna Susette jouduttiin lopettamaan pitkäaikaisen silmäsairauden murtamana 29.2.2008. Suseten paikkaa ei varmasti täysin korvaa ikinä kukaan, mutta onnekseni hyvää yritystä tekee etenkin kaksi omaa kasvattitammaani, Wallstreet Ravenna eli Nappi (synt. 8.8.2006i. Ravallo) ja sen puolisisko "Neppari" (synt. 28.5.2008, i. Fernet). Edellisten emätamma, "Neela" on ollut meillä jo reilut viisi vuotta ja toki Neelastakin on tullut jo rakas.
Uusimpi hevosia ovat Grafs, Mauno ja Feja, jotka tulivat Liettuasta ja Latviasta marraskuussa 2009 Wiurilaan. Mauno ja Grafs ovat pääasiassa kisahevosia, Feja on opetushevonen. Kesällä 2010 laumaan liittyi toki vielä kolme uutta varsaa sekä saksalainen tamma Piccolina, alias Norsu. Lisäksi omistan FWB-tamman Koskenkukan Adelanten. Lantti on syntynyt 2005 ja on aloittanut ala-asteen ratsutusopetuksessa. Lantti varsoi 8.6 ruunikon orivarsan orista Sternkönig. Tämä varsa, Wallstreet Stargazer eli Sentti on ensimmäinen oma orikasvattini. Centti sai Hippoksen näyttelyssä 13.9.2010 40pistettä ja ykköspalkinnon. Lantin tämänkesäinen varsa, Pentti voitti kahdessa maitovarsanmäyttelyssä orivarsat ja RJL:n show-näyttelyssä oli kaikista maitovarsoista paras. Heinäkuussa 2008 minulle tuli ratsutettavaksi hollantilainen 12-vuotias ruuna Otto, joka oli minulle jo vanha tuttavuus edellisen omistajan Terhin käydessä sillä tunneillani. Otto oli tarkoitus myydä, mutta koska kuvissa siltä löytyi vanha murtuma toisesta etujalasta, ei Terhi halunnut laittaa sitä "minne vain" ja näin ostin sen Terhiltä kohtuuhinnalla elokuussa. Myin Otosta puolet oppilaalleni Katjalle. Nyt toivotaan, että Oton jalka kestäisi vielä kunnossa pitkään, sillä Otto on erittäin hieno ja lahjakas hevonen, jolla sijoituimme heti ensimmäisessä kansallisessa koulustartissamme Takkulassa 31.8 helpossa A:0:ssa toiseksi! Otto sijoittui useita kertoja kansallisissa kaudella 2009 ja pääsimme myös starttaamaan vaativa B-luokkia. Kaudella 2010 tavoitteet Oton kanssa ovat pääasiassa vaativa B-luokissa ja saimmekin sijoituksen vaativasta B:stä kansallisissa elokuussa 2010. Lisäksi otto voitti huikealla 74% tuloksella aluekisoissa 11.9.2010 helppo A-luokan ja on muutenkin voittanut ja sijoittunut useita kertoja helåpossa A.ssa kaudella 2010. RatsastushistoriaRatsastuksen aloitin 9-vuotiaana Messilän ja Takkulan ratsastuskouluissa Lahdessa. Nopeasti hevoset täyttivät päiväni lähes täysin, vaikka vanhempani hieman rajoittivatkin tallilla käyntiä ja yrittivät kovasti muistuttaa musiikkiharrastusteni olemassaolosta. Kuitenkin sukuani "uhmaten" päädyin loppujen lopuksi aikanaan lopettamaan konservatorio-opinnot ja keskityin ratsastukseen. Kilpailin junioriluokkia kansallisissa hevosella Eron ja myöhemmin siirryin kenttäratsastukseen kumppaninani hevonen nimeltä Rutzejok, eli "Nikita". Ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1995 ostin ensin ensimmäisen oman hevoseni, Donna Suseten, jonka pakkasin syksyllä ja lähdimme ylittämään merta kohti Ruotsia ja Skoonea. Vietimme Flyingen liepeillä Sjöbo-nimisessä kylässä hieman vajaan vuoden opetellen Ruotsin hevoskulttuuria ja koulu- sekä esteratsastusta. Olin töissä ratsuttajana maalaistallilla, jossa kasvatettiin ratsuja ja kaksi tytöistä kilpaili Ruotsin mestaruustasolla esteillä, toinen poneilla, toinen nuorissa ratsastajissa. Lisäksi kävin itse valmennuksissa koulupuolella Fyingessä Suseten ja muutaman nuoren hevosen kanssa. Suomeen palattuani valmistuin myöhemmin Ypäjältä keväällä -98 I-tason ratsastuksenopettajaksi luokkani priimuksena (Tuomas Jauhiaisella oli sama keskiarvo myös). Sen jälkeen ostin osakkuuden Eriksnäsin ratsastuskoulusta ja opetin sekä ratsastin päätyönäni kaksi vuotta. Tähän väliin osui vuosi 1999, joka oli omalta osaltani kilpailuissa menestyksen vuosi. Kilpailin useilla hevosilla, mm. Zeinija, GG Formidable, Ekvivalent, Sketch, Isku Inspira ja tietenkin Donna Susette koulua, esteitä ja kenttää seuratasosta kansallisiin saakka. Sinä vuonna saimme Suseten kanssa ensimmäiset sijoituksemme kansallisissa koulukilpailuissa ja sen lisäksi menestyimme niin hyvin aluetason kilpailuissa, että Susette oli paras kouluhevonen rankingpisteissä sinä vuonna. Itse tein historiaa voittamalla sekä koulu- että es.tealuerankingin samana vuonna. Samaa temppua ei ole kukaan tehnyt sitä ennen eikä sen jälkeen! Itse olen valmentautunut kouluratsastuksessa ensin Lahdessa asuessani Eija Markkasen tunneilla ja Heikki Haapalan kursseilla, sittemmin Ivan Kizimovin ja varsinkin Marko Björsin opetuksessa. Estepuolella kävin Veikko Heikkilän ja Robert Pettersonin tunneilla. Sittemmin estepuoli on jäänyt lähes kokonaan sivuun, vaikka omistankin tällä hetkellä kunnon estehevosen, Neelan. Sen jälkeen keskityin enemmänkin opettamaan yksityisratsukoita ja kiertelin ympäri Suomea valmentamassa. Tässä välissä olin jo kouluttautunut koulutuomariksi heti kun se oli mahdollista ikäni puolesta. Nyttemmin olen jatkanut uraani tuomarina ja tällä hetkellä olen tuomari tasolla III, eli arvostelen myös vaativat luokat. Koulutuomarointi on minulle erittäin tärkeä osa-alue ratsastuksessa ja haluan satsata siihen tulevaisuudessakin paljon ja kehittyä siinä eteenpäin yhä edelleen. Vuonna 2008 valmistuin myös SRL:n I-tason valmentajaksi ja myös tätä valmentajatutkintoa aikomukseni on jatkaa niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Hevosmäärä on ehtinyt muuttua ja elämäni aikana olen joutunut luopumaan muutamista omista hevosistani. Susette oli hevonen, joka tuli minulle vuonna 1995 ja oli minulla siis 29.2.2008 asti, jolloin se jouduttiin lopettamaan. Päivää suunniteltiin vain pari viikkoa etukäteen, sillä Susette alkoi mennä huonommaksi yhden silmänsä kanssa, alkoi kaatuilemaan ja alkoi olla vaarallinen sekä itselleen että muille. Suseten sokeutti pikku hiljaa sairaus nimeltä uveiitti, eli värikalvon tulehdus. Suseten tarinan aion kertoa vielä tarkemmin, kunhan ehdin sen ajatuksella kirjoittaa. Joka tapauksessa Susette oli varmasti elämäni hevonen! Ei olisi uskonut, että kun sen viisivuotiaana raakileena ostin, pääsisimme vielä kilpailemaan vaativaa A:ta kansallisissa! Susette oli aina todella nopea oppimaan ja se oppi erityisesti laukassa tehtävät "temput" kuten sarjavaihdot ja piruetit todella helposti! Susette oli rodultaan koulukentillä hervemmin nähty knabstrupinhevonen. Sen säkäkorkeus on vain 155cm, mutta selkään se tuntuu paljon suuremmalta hevoselta, etenkin kun on rungoltaan niin leveä. Vuonna 1999 ostin Venäjältä 15-vuotiaan tamma Olympiadan, eli Ompun, joka valitettavasti ehti kuolla ähkyyn vain viisi viikkoa sen jälkeen, kun se tuli kotitallille Eriksnäsiin. Omppu oli ollut Moskovan Olympialaisissa varahevosena ja olisi ollut minulle hieno opetushevonen, mutta tämä valitettava menetys toi mutkia matkaan ja jouduin sanomaan Ompulle liian nopeasti näkemiin. Ompun jälkeen ostin puolikkaan kenttä SM:t voittaneesta tammasta Isku Inspira (Cezana). Isku oli aivan mahtava tuttavuus ja toiveena oli joskus saada siitä varsa. Varsahaaveet kuitenkin jäivät, sillä lopetettuani ratsastuskoulun pidon, en enää pystynyt pitämään montaa hevosta ja Merkku osti osuuteni Iskusta minulta pois. Isku on sittemmin valitettavasti jouduttu lopettamaan, mutta kunnia hänen muistolleen. Vuonna 1999 ostin myös Rotschildiläisen 3-vuotiaan oriin Rubensin, jonka myin pois sen ollessa 4-vuotias. Rubensin kanssa oli hauska tutustua oman nuoren hevosen kouluttamiseen ja oli ihana nähdä sen edistyvän. Pitkään sitten minulla oli ainoastaan Susette, mutta kesällä 2005 varsakuumeen iskettyä oli "pakko" ostaa toinen tamma, sillä yrityksistä huolimatta Susette ei tullut tiineeksi. Näin päädyin ostamaan Neelan, joka onneksi toisesta yrityksestä tiinehtyi ja nyt ensimmäinen oma varsa on siis kasvamassa toivottavasti tulevaisuuden kilpahevoseksi ja toisesta omasta varsasta odotan vielä enemmän!. Kantakirjasin Neelan syksyllä 05 toisella palkinnolla. Neela tuotiin Belgiasta kesällä 2005, jonka jälkeen ostin sen pian maahantuonnin jälkeen. Sillä on ehtinyt olla Belgiassa muutama varsa ja sen lisäksi sillä on kilpailtu erittäin menestyksekkäästi esteitä 135cm-luokissa sekä Belgiassa että Saksassa. Neela on rodultaan belgialainen puoliverihevonen ja se on melko kookas (168cm) ja todellinen kuumakalle erityisesti hypätessä, mutta "virtaa" löytyy myös tasaisella. Koulupuolella Neelaa ei ole koulutettu kovin pitkälle, mutta sillä on melko hienot ja isot liikkeet. Ehdin startata sillä muutamia helppo B-koulukilpailuja kaudella 2007 ennen kuin jouduin lopettamaan ratsastuksen raskauteni takia. Mikäli Neela kuntoutuu Nepparin jälkeen hyvin, olisi tarkoitus kilpailla sillä vielä vähän kaudella 2009, jonka jälkeen se saa jäädä eläkkeelle kilpailuista. Kaudella 2007 Neela napsi ruusukkeita myös estepuolelta pilottinaan junioriratsastaja Christa Häkkinen. He kilpailivat aina 110cm asti, mutta sitten myös Neelan tiineys alkoi olla este sen suuremmille radoille. Lisäksi huhtikuussa 2008 tuli tilaisuus hankkia vielä yksi tamma lisää tammalauman jatkoksi ja näin ostin vanhalta tuttavaltani Lantin. Lantti on vielä koulutusvaiheessa, sillä ratsastettiin alkutalvella hieman, mutta jäi sitten mammalomalle, jolla on edelleen. Toiveena olisi saada Lantista varsa myös ensi vuonna. Lantti on myös luonteeltaan melko herkkis. Lantin isä on Paco Rabanne ja emä esteradoilta tunnettu Lyyli. Lantin tulevaisuus näyttää, tuleeko siitä kouluratojen menijä, vai jääkö se enemmänkin siitoskäyttöön. Vankkumattomana tammaihmisenä olen nyt kuitenkin tammaihanteestani joutunut hieman lipsumaan, sillä elokuussa tosiaan tein kaupat Otosta, joka on aivan ihana ruuna (ruunaksi :) Oton kanssa olemme keränneet ruusukkeita melkoisen määrän heinäkuusta lähtien. Otto oli kaudella 2008 todellinen rusettikone! Otto on melko herkkä hevonen ratsastaa ja välillä saa olla todella kieli keskellä suuta sen kanssa etenkin radalla, jossa sen herkkyys vielä kasvaa moninkertaiseksi. Välillä se ei anna oikein vielä ratsastaa itseään kouluradalla ja sitä täytyy tässä kevättalven aikana vielä parantaa. Otto on koulutustasoltaan vaativa b-a ja on ihana opetusmestari Suseten poismenon jälkeen. Huolena tietenkin on, kestääkö jalka vielä kilpailemista jatkossakin yhtä hyvin, mutta ainakin sitä hoidetaan kaikin mahdollisin keinoin. Erityisesti Back on Track on ollut aivan kullanarvoinen keksintö! Joka tapauksessa Otto on kanssani kerännyt jo vajaan vuoden aikana ruusukkeita melkoisen läjän ja toki toivon, että yhteistyömme jatkuisi vielä pitkään! Kilpakentille palasin toden teolla heinäkuussa 2008. Aloitin kilpailemisen orilla Hilton Jäpä suoraan Kiuruveden kansallisista ja ehdittiin kiertää sen kanssa myös mm. Kajaanissa. "Sulo" jäi kesälomalle pienen kaviovaivan takia, mutta sen jälkeen palasimme yhdessä kisakentille aluetasolle ja Sulo onkin sijoittunut jokaisessa startissa tauon jälkeen. Sulo on 8-v ori Hiltosta ja tästä orista odotukset ovat todella korkealla! Uskon siitä tulevan yksi parhaista suomenoreista koulukentille ajan kanssa. Orin omistavat Susanna ja Janne Lehtonen. Sulon koti on Somerolla, mutta se on ollut minulla ratsutettavana Kirkkonummella ja jatkossa Wiurilassa. Tällä kaudella olemme Sulon kanssa jo saaneet ruusukkeita kansallisista suokkiluokista sekä avoimista luokista yhteensä 7 kappaletta! Kaudella 2009 koulupuolella nähtiin myös Lehtosten omistama tamma Supin Siro, jonka kanssa saimme heti ensimmäisestä kansallisesta startista 65% ja viidennen sijan Rautalammilla! Siro on vasta 7-vuotias ja enemmän ehtinyt kokea jo estepuolella, mutta näin se näytti kaikille, että ainesta olisi myös koulupuolelle! Siro sijoittui myös Kajaanin kansallisissa elokuussa 2009 useamman kerran. Lisäksi Lehtosilla on nyt myös ehta kantakirjaori, Hoviaarre, joka kantakirjattiin Ypäjän orinäyttelyssä 19.1.2009. Hoviaarre asuu myös Wiurilassa ja olemme sen kanssa olemme myöskin jo saaneet kansallisen sijoituksen kaudella 2009. Elokuussa 2008 ratsutukseeni siirtyi aivan ihana suokkitamma Amanda Halm, eli "Manta". Mantan kanssa kilpakentillä aloitus tapahtui taas suoraan kansallisista noin kuuden ratsastuskerran jälkeen Ylistarosta, mutta sieltä saimme sen mitä haimme, eli kaksi yli 60% suoritusta suokki-SM:iä varten. Sm:t eivät kuitenkaan menneet ihan putkeen, sillä Manta ei vielä aivan toimi helpossa A:ssa nivelillä ja vei ratsastajaa koko laukkaosuuden ja oli aivan turhan innoissaan. Olisin kovasti halunnut näyttää seuraavan päivän lohdutusfinaalissa miten Manta parhaimmillaan menee, mutta jouduin jättämään ne väliin, sillä karsintapäivän iltana mittasin lähes 40 asteen kuumeen. Kaudella 2009 Manta kilpaili hieman säästeliäästi, muutama sijoitus kuitenkin taskussa. Manta on tällä hetkellä pääasiassa omistajansa ratsuna ja käyn valmentamassa heitä kuukausittain kotitallillaan. Itse olen valmentautunut kesästä 2008 lähtien Sara Maattola-Lindholmin opissa ja sen lisäksi elokuussa 2008 olin Otolla ja Mantalla myös Christoph Hessin kurssilla ja myös Hollantilaisen Pietin kursseilla. Onneksi olen taas päässyt myös Markon oppiin usealla hevosella tauon jälkeen! Markon tunneille oli jo ehtinyt tullakin kova "ikävä", sillä Marko kuitenkin on eniten opettanut minulle ratsastuksesta aikanaan Suseten ja muutaman muun hevosen kanssa. Nipsu on käynyt kesän ajan valmentamassa meillä Wiurilassa ja tätä kuviota olisi tarkoitus jatkaa läpi vuoden. |